Kuva

12.11.2013 12:03

Joulukukat luovat kotiin perinteisen joulutunnelman, piristävät värikkyydellään ja palauttavat mieleen jouluisia muistoja. Suosituimmat joulun ruukkukukat ovat joulutähti, hyasintti ja ritarinkukka eli amaryllis. Joulun aikaan kotiin ostetaan myös atsaleoja, punaisia ja valkoisia leikkotulppaaneja sekä syklaameja.

Ruukkukukat kestävät pitkään hyvällä hoidolla, kunhan muistaa pari perusasiaa: sipulikukat ja atsaleat tykkäävät viileästä kun taas joulutähti viihtyy lämpöisessä ja vedottomassa paikassa. Kaikki ruukkukukat tarvitsevat kastelua, mutta atsalea on näistä erityisen janoinen ja sipulikukat kestävät pidempään kuivemmissa oloissa.

 

Tuunaa joulutähtesi

Floristit käyttävät leikko-joulutähtiä materiaalina jouluisiin asetelmiin ja kimppuihin. Joulutähden leikattu kukka-oksa säilyykin kauniin ryhdikkäänä erilaisissa asetelmissa, joten se sopii hyvin erilaisiin joulun kukkakoristeisiin. Leikattu kukkaoksa kannattaa asettaa pieneen muovisuppiloon ja lisätä siihen vettä silloin tällöin.



Käsitöiden tekeminen on noussut uuteen suosioon myös nuorison keskuudessa, joten nyt trendikkäin askartelija kutoo ja kietoo joulutähden ruukun ympärille villaisen suojan. Tarvitseehan vedolle arka kasvi lämpöä ylleen!

Hyasintti sopii myös leikkokukaksi

Hyasintti hurmaa valkoisin, vaaleanpunaisin tai lilan värisin kukinnoin. Kukinnosta haihtuvat eteeriset öljyt tuoksuvat voimakkaasti ja voivat aiheuttaa allergiaa kaikkein herkimmille. Hyasinttia voi myös käyttää leikkokukkana, jolloin sitä voi yhdistellä kimppuihin tai laittaa maljakkoon ihan sellaisenaan.

Hyasinttia kastellaan hyvin varovasti, ettei varsi veny liian pitkäksi. Hyasintista saa myös iloa pitemmäksi aikaa, jos sen voi laittaa yön ajaksi viileään esimerkiksi lasitetulle parvekkeelle.

Ritarinkukka kukkii näyttävästi

Ritarinkukkaa voi löytää kukkakaupoista perinteisenä punaisena sekä valkoisena mutta myös vaaleanpunaisena, lohenpunaisena sekä monivärisesti kukkivana. Markkinoilla on myös kerrottuja ritarinkukkia, jotka ovat erityisen näyttäviä. Ritarinkukka viihtyy valoisassa ja kukkii pidempään, jos sitä kastellaan vain niukalti.

Atsalea viihtyy viileässä

Runsaasti kukkiva atsalea on kuin pieni puu, joka on täynnä valkoisia, vaaleanpunaisia, punaisia tai monivärisiä pieniä kukkia. Atsalean hoidossa tärkeintä on muistaa runsas kastelu: lämpimässä sisäilmassa ruukkuun voi laittaa päivittäin pari desiä vettä. Parhaiten se viihtyy kuitenkin viileässä, jolloin se myös haihduttaa vähemmän.

Joulusyklaami on punainen tai valkoinen

Syklaamia tapaa jo alkusyksystä kukkakauppojen hyllyillä ja sen myyntiaika onkin syksyn ruukkukukista pisimpiä. Syklaami on myös viileässä viihtyvä kukka ja sopii siksi hyvin jouluisiin asetelmiin yhdessä sipulikukkien kanssa. Asetelmissa syklaamin ja sipulikukkien väliin kannattaa sijoittaa kosteutta eristävää muovia, sillä syklaami tulisi pitää tasaisen kosteana kun taas sipulikukat kukkivat pidempään kuivemmissa oloissa.

Tulppaanikimppu sopii tuliaislahjaksi

Mikäli jouluasetelmat ja perinteiset joulun ruukkukukat tuntuvat jo liian tutuilta, voi joulun tunnelmaa luoda myös leikkotulppaaneilla. Kimppu punaisia tai valkoisia tulppaaneja tuunattuna vihreillä havuilla tai kimmaltelevilla koristeilla sopii hyvin joulun tuliaislahjaksi. Tulppaanit kestävät viileyttä, joten kaunis tulppaanikimppu sopii myös verannan tai lasitetun parvekkeen jouluiseen somistamiseen.

Aiemmat ajankohtaiset

Facebook Pinterest

Tule ystäväksemme Facebookissa.

Innostu Pinterest-sivustamme.