Kasvit A-Ö > Leikkokukat > T

Tulppaani

Tyyppi: Leikkokukat

Nimi: Tulipa-nimi on johdettu persian sanasta toliban, joka tarkoittaa turbaania. Se viittaa kukan nupun terälehtien asentoon. Ruotsiksi tulpan.

Ulkonäkö: Tulppaani on sipulikasvi, jolla on yksi varsi ja sen päässä yksinkertainen tai kerrottu kukka. Terälehdet voivat olla myös eri tavoin ripsureunaiset tai teräväkärkiset.

Historia: Tulppaanit tulivat Eurooppaan Turkista 1500-luvun alkupuolella. Tulppaaneja on kasvatettu eurooppalaisissa kasvitieteellisissä puutarhoissa jo vuodesta 1570 lähtien. Tulppaaneja jalostetaan Hollannissa, joka on maailman tärkein tulppaaninsipuleiden tuottaja. Aikaisin, jo lokakuussa, kukkaan hyödettäviä tulppaaneja kasvatetaan myös esimerkiksi Uudessa-Seelannissa.

Muuta: Tarkkaile tulppaanien lehtiä sopivaa tulppaaninippua valitessasi. Jos tulppaanit ovat olleet varastossa pitkään, niiden lehdet alkavat kellertyä ja lehden kärjet ruskettua. Jo myyntivaiheessa vanhalle tulppaanille on tyypillistä, että se ei kotona enää jaksa avata kukkiaan tai kasvaa pituutta, vaan muumioituu paikalleen. Joillakin tulppaanilajikkeilla on viehättävä tuoksu, toiset eivät tuoksu lainkaan. Tulppaaneja on saatavana myös ruukuissa.

Väri: Värivalikoima on erittäin kattava: punainen, vaaleanpunainen, valkoinen, keltainen, oranssi, lila ja kaikki mahdolliset yhdistelmät. Tulppaanilajikkeiden kukat voivat olla kerrottuja tai yksinkertaisia. Kerrotut säilyttävät maljakossa kauneutensa yksinkertaisia pitempään.

Alkuperä: Aasia, Turkki, Iran, Turkestan ja Syyria.

Hoitovinkkejä: Monet tulppaanit myydään nopeassa tahdissa kuiviltaan, eli myyntimaljakossa ei ole lankaan vettä. Kotiin tullessasi leikkaa varren tyvestä pari senttiä pois. Anna tulppaaninipun imeä vettä paperiin käärittynä puolisen tuntia, jotta varsien nestejännitys palautuu. Poista kääre ja asettele tulppaanit maljakkoon kauniisti.

Vaihda maljakkovesi pari kertaa viikossa. Varsinaista kukkavirkistettä tulppaani ei tarvitse. Veden vaihdon yhteydessä voit lyhentää varsia. Tulppaani kestää huoneenlämmössä maljakossa noin viikon. Kestoaika pitenee hieman, jos maljakko laitetaan aina yöksi viileään.

Facebook Pinterest

Tule ystäväksemme Facebookissa.

Innostu Pinterest-sivustamme.

Kerro kaverille!

Tilaa uutiskirje!